Mato-onkikisat 30.7.2016

Puheenjohtaja ongella ..
Suurin kala = särki 148 g

Ensimmäiset Mato-onkikisat pidettiin todella hienossa aurinkoisessa ja lämpimässä kesäsäässä samaisessa Vitikanpään Kaarinan rannassa kuin pilkkikisatkin.

Osallistujia oli kesän kiireistä ja lomista huolimatta aika mukavasti paikalla ja päästiin kokeilemaan rannaltaonkimista mato-ongilla perinteisten pilkkivapojen sijaan! Ennen kisaa juotiin nokipannukahvit pullineen ja syötiin paistettuja makkaroita kisaevääksi.

Parituntinen kisa sujui mukavasti kukkuja vahtien ja rupatellen sekä todella upeasta aurinkoisesta kesäsäästä nauttien. Hyttysiäkään ei ollut ihan kiusaksi asti, vaan sai keskittyä onkimiseen toden teolla. Kisan alussa kalaa tulikin melko mukavasti, mutta sitten syönti hiipui eikä kaloille madot maistuneet enää samaan tahtiiin. Loppupuolella kisaa tuntui madot taas kelpaavan ja kalaa saatiin lisää.

Kisan alussa oli myös pientä siiman sekaannusta ja välilä piti käydä vaihtamassa uutta siimaa onkeen. Tämän jälkeen kala tarttui koukkuun muttei pysynyt koukussa, vaan onkijan harmiksi kalat tipahteli veteen takaisin!

Mato-onkikisassa oli 2 sarjaa, miehet ja naiset. Miesten sarjan voitti Jouko Siivola 407 g:n kalasaaliilla, toiseksi tuli Nivan Timppa hivenen pienemmällä 397 g:n määrällä, kolmanneksi ylsi Jarmo Jokelainen 202 g:n tuloksella.

Naisten sarjan voitti Toini Rinne 321 g:n kalasaaliilla, toiseksi kipusi Helena Tuulaniemi 162 g:lla, jolla oli muuten kisan suurin kala, 148 g särki. Kolmanneksi nousi 44 g:n kalasaaliilla Anna-Maarit Jokelainen. Kisan pienimmän kalan, 14 g, sai tällä kertaa Nivan Timppa.

 

Tulokset:

 

Miehet: 1. Jouko Siivola 407 g, 2. Timo Niva 397 g, 3. Jarmo Jokelainen 202 g, 4. Santeri Jokelainen 152 g, 5. Jorma Alakulppi 99 g, 6. Lauri Kivimäki 35 g.

Naiset: 1. Toini Rinne 321 g, 2. Helena Tuulaniemi 162 g, 3. Anna-Maarit Jokelainen 44 g, 4. Kaarina Koski 0 g.

Suurin kala: Helena Tuulaniemi 148 g. Pienin kala: Timo Niva 14 g.

 

Katso lisää kuvia Kuvagalleriasta.

 

Kiitoksia teille kaikille osanottajille!

Kaunis Kiitos myös Kaarinalle jälleen kerran!

 

 

Mato-onkikisat la 30.7.2016

Järjestimme nyt ensimmäistä kertaa kalakisat myös kesällä kevään pilkkikisojen vastapainoksi. Mato-onkikisat pidettiin todella hienossa aurinkoisessa ja lämpimässä kesäsäässä samaisessa Vitikanpään Kaarinan rannassa kuin pilkkikisatkin.

Katso tulokset tästä ja lisää kuvia Kuvagalleriassa.

Ensimmäiset mato-onkikisat

järjestettiin kauniina heinäkuun kesälauantaina tutussa Vitikanpään rannassa. Kisassa oli mukavasti innokkaita kalastajia ja kalasaalistakin hieman tuli..

Katso tulokset ja kuvia tästä
 

 

Ensimmäiset kesäiset mato-onkikisat

järjestettiin kauniina heinäkuun kesälauantaina tutussa Vitikanpään rannassa. Kisassa oli mukavasti innokkaita kalastajia ja kalasaalistakin hieman tuli..

 

Katso tulokset ja kuvia tästä