Mato-onkikisat 12.8.2018

Kisa käynnissä..
Koko kisan ylivoimaisin voittaja..
Kisan suuin kala 185 g särki

Järjestyksessään toiset yhdistyksen mato-onkikisat pidettiin elokuisena sunnuntai-iltapäivänä viileähkön tuulisessa mutta aurinkoisessa kesäsäässä Vitikanpään tutussa rannassa. Paikka oli sama kuin aina pilkkikilpailuissakin.

Paikalle ilmaantui ainoastaan alle kymmenen innokasta mato-onkijaa, liekö muita suunnitelmia itse kenelläkin, ettei kisoihin päässyt osallistumaan vai mikä lie syynä..

Kisaajat nautiskelivat kahvit pullien kera sekä palanpainikkeeksi vielä paistetut makkarat ennen kisaa.

Reilun tunnin kisa sujui mukavasti kalaa tasaiseen tahtiin nostellen. Heti kisan alussa alkoi kalaa tulla melkein jokaiselle kisaajalle, vaikkakin matojen kanssa oli hieman ongelmia, ei tahtoneet koukkuun mennä..

Kisassa oli kaksi sarjaa, miehet ja naiset. Viimekertaisen mato-onkikisan toistona voitti miesten sarjan Jouko Siivola 467 g:n saaliilla, toiseksi onki Jarmo Jokelainen hieman pienemmällä 441 g:n tuloksella ja kolmanneksi kipusi Samuli Jokelainen 266 g:n kalamäärällä.

Naisten sarjan voittajaksi ylsi Anna-Maarit Jokelainen 487 g:lla ollen näin koko kisan paras onkija suurimmalla kalamäärällä! Toiseksi tuli viimekertainen voittaja Toini Rinne 191 g:n tuloksella ja kolmanneksi sijoittui viimekertainen kakkonen Helena Tuulaniemi 128 g:n kalamäärällä. Neljänneksi tuli Kaarina Koski, jolle ei ahti suonut antejaan tällä kertaa.

Kisan suurimman kalan 186 g (särki) sai Anna-Maarit ja vastaavasti pienimmän kalan saivat Jouko ja Jarmo molemmat saman 16 g (muikku).

Kaikkien kisaajien kesken arvottiin myös melissa-maustekukkaruukku, jonka voitti Jarmo.

 

Tulokset:

Miehet: 1. Jouko Siivola 467 g, 2. Jarmo Jokelainen 441 g, 3. Samuli Jokelainen 266 g.

Naiset: 1. Anna-Maarit Jokelainen 487 g, 2. Toini Rinne 191 g, 3. Helena Tuulaniemi 128 g, 4. Kaarina Koski 0 g.

Suurin kala: Anna-Maarit Jokelainen 186 g (särki)

Pienin kala: Jouko Siivola ja Jarmo Jokelainen 16 g (muikku)

 

Katso lisää kuvia Kuvagalleriasta.

 

Kiitoksia teille kaikille osanottajille!

Kaunis Kiitos myös Kaarinalle jälleen kerran!