Virtuaaliset Pilkkikisat 2.-5.4.2021

Hei vaan!

Niin se pääsiäisen leikkimielinen pilkkikilpailu on sitten saatu päätökseen. Pilkkiaika oli 2.4. pitkäperjantaista 2. pääsiäispäivään maanantaihin 5.4. saakka.

Leikkimieliseen pilkkikisaan osallistujia oli jonkin verran. Pääsiäisen sää ei ollut kovin hyvä, ainoastaan lankalauantaina oli aurinkoinen mutta silti tuulinen keli. Tämä varmaankin verotti vielä lisäksi osallistujia. Myöskään jäiden kestävyys ei ollut ihan taattua joka paikassa viime aikoina olleiden leutojen kelien vuoksi.

Kisaan tuli muutama valokuva sekä pilkkijöistä, kalasaaliista että myös maisemakuvia. Pilkkijöitä oli Rovaniemen Nivankylässä, Juujärven Listimäjärvellä sekä Ylitornion Vietosella.

Kisassa oli tärkeintä osallistuminen ja ulkona yhdessä oleminen, ei niinkään kalasaalis. Kisaan osallistuttiin lähettämällä yhdistyksen sihteerille kuva tai kuvia mahdollisesta kalasaaliista jonkin mitan kera, saadun saaliin kappalemäärä sekä tieto kuka saaliin sai.

Miesten sarjan ylivoimainen voittaja oli Jorma Alakulppi 31 kpl:een määrällä ja toiseksi tuli Jouko Siivola 12 kpl:lla. Muut sijat arvottiin ilman kalasaalista jääneiden kesken.

Naisten sarjassa voittaja oli Helena Tuulaniemi ylivoimaisesti 25 kpl:n määrällä, toiseksi tuli Sinna Mattanen 1 kalalla, muut sijat arvottiin myös ilman kalasaalista jääneiden kesken.

Lasten sarjassa oli osallistujia 2, joiden sijoituksista myös arvonta ilman kalasaalista jääneiden kesken.

Kisan pisin (suurin) kala, ahven 28 cm, oli Sinnalla, toisena oli Helena 22 cm ahvenella ja 22 cm:n särjellä, kolmanneksi tuli Jouko 21 cm:n särjellä (ehkä oli kuitenkin pienempi kuin toiseksi tulleella..) ja neljänneksi sijoittui Jorma 16 cm:n pituisella ahvenella.

Toiveena olisi ollut tietysti hieman enemmän osallistujia, mutta kivaa oli näinkin!

Kiitos kaikillle osallistujille ja kuvien lähettäneille!

RKY:n puheenjohtaja ja sihteeri

 

Leikkimieliset virtuaaliset pilkkikisat pääsiäisenä 2.-5.4.2021 tulokset

Virtuaalisiin ja leikkimielisiin etäpilkkeihin osallistui jonkin verran jäseniä perheineen ympäri Lapin lääniä. Joillakin oli kalasaalista, joillakin ei ahti suonut antejaan.

Saadut kalasaaliit mitattiin kuvissa olevilla mitoilla ja kalamäärillä yhteensä, muut sijat arvottiin ilman kalasaalista olevien kesken. Palkinnot toimitetaan myöhemmin henkilökohtaisesti. Kiitos kaikille osallistujille!

Tulokset:

Miehet: 1. Jorma Alakulppi, 31 kpl (ahven), 2. Jouko Siivola, 12 kpl (ahven, särki, kiiski), 3. Santeri Jokelainen, 4. Jarmo Jokelainen, 5. Samuli Jokelainen, 6. Miska Mattanen

Naiset: 1. Helena Tuulaniemi, 25 kpl (ahven, särki, kiiski), 2. Sinna Mattanen, 1 kpl (ahven), 3. Anna-Maarit Jokelainen, 4. Sanna Jokelainen

Lapset: 1. Sebastin Mattanen, 2. Selia Jokelainen

 

Leikkimieliset pääsiäisen pilkkikisat 2.-5.4.2021

PDF-tiedostoEtäpilkit_2.-5.4.2021.pdf (177 kB)